Heräsin aamulla Sallan lattialta, kuten jo kolmena edellisenäkin aamuna. Joulun jälkeen halusin toisaalta nähdä Sallaa, toisaalta päästä vähäksi aikaa pois kotoa kuuntelemasta äidin ja isin riitelyä ja olemasta jatkuvasti Eeron viihdyttäjän roolissa. Soittelin Sallalle Tapaninpäivänä ja lähdin sinne vielä samana iltana isin kyydillä. Luulen, että isikin halusi edes hetkeksi pois kotoa, sillä hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi viejäksi heti kun olin saanut äidiltä luvan mennä. Ajelimme kaikessa hiljaisuudessa, kumpikin omissa aatoksissamme.

Sallan luona tuntui vapaammalta hengittää. Heillä on aina mukavaa olla. Sallan äiti Mirja on kiva, eikä rähise turhasta. Toki meidän tarvitsee välillä viihdyttää Millaa, mutta saamme myös olla ihan kaksistamme. Saamme paistaa munkkeja ja lättyjä, ja käydä saunassa ja ulkoilla ja pelata korttia. Sallalla on myös videot ja toissapäivänä Sallan isä vei meidät videovuokraamoon, mistä vuokrasimme elokuvan ”Poliisiakatemia”. Katsoimme sen samana iltana ja hirnuimme naurusta! 

Tykkään myös siitä japanilaisesta ruuasta, jota Sallalla saan. Salla on syntynyt Japanissa, sillä hänen isänsä oli silloin siellä töissä. Sallan äiti on sen jälkeen opiskellut vuosia Japanin kieltä ja kulttuuria ja japanilaisen ruuan laittoa, joten heillä usein syödään japanilaisia ruokia vieläkin. Opin jo pienenä syömään puikoilla riisiä ja kalaa ja nuudeleita. Cup Noodelit ovat ihan parasta, mutta tempurakin on minusta hyvää.

Tänä aamuna lueskelimme tekstiteeveestä nuorten viestejä, kunnes menimme syömään aamupalaa, jonka Sallan isä oli laittanut. Yleensä syömme Sallalla paahtoleipää ja itse tehtyä viiliä aamupalaksi. Mirja on jo vuosia tehnyt itse viiliä samaan viilijuureen, joten viiliastioita ei pestä, vaan niihin kaadetaan maitoa, jonka annetaan hapattua viiliksi. Se on pehmeän makuista, paljon parempaa kuin kaupan viili! Joskus Sallan isä laittaa meille pyynnöstä aamiaiseksi hedelmiä ja maustamatonta jugurttia. Usein siinä on päällä pari pakastimesta otettua mansikkaakin, kuten tänäänkin.

Lähdimme aamiaisen jälkeen kaupunkiin vähän kauppoihin ja muutenkin kuljeksimaan. Salla tarvitsi kaksi tyhjää kasettia ja minäkin yhden, joten ihan ensiksi hankimme sellaiset Anttilasta. Mira lupasi jo ennen joulua tuoda minulle INXSin kasetin lainaan, sillä haluaisin äänittää sen itselleni. Ei hän sitä ennen joulua muistanut, mutta muistutan ensi viikolla, kun koulu alkaa taas. Kasetit ostettuamme lorvimme kaupoissa vielä jonkin aikaa ostamatta mitään muuta, kunnes kummankin oli aika lähteä kotiin valmistautumaan uudenvuodenaaton juhlintaan oman perheen kanssa.

Kotiin päästyäni leikin hetken aikaa Eeron kanssa junaradalla, mutta aika pian äiti käski vaihtaa vaatteet, sillä oli aika lähteä sairaalaan katsomaan mummia ennen illan Anttiloille menoa. Mummilla on nyt letkuja kaikkialla, eikä hän oikein pysty enää hengittämäänkään itse. Äiti pelkää mummin kuolemaa ihan kamalasti. Minuakin se vähän surettaa, mutten oikeastaan tunne mummia kovinkaan hyvin, joten en osaa tuntea mummia kohtaa mitään kovin syvästi.

Mummi on sairastanut syöpää lähes koko elämäni. Olin kahden, kun hän sairastui. Sen jälkeen mummi on ollut aina enemmän tai vähemmän huonossa kunnossa, välillä sairaalassa, mutta enimmäkseen kuitenkin kotona. Äiti sanoo, että mummin kanssa voi puhua aivan kaikesta. Minä en ole kuitenkaan jutellut mummin kanssa koskaan kovinkaan paljon. Aina, kun olemme olleet mummilla ja ukilla kylässä, mummi on istunut seurassamme vain hetken ja mennyt sen jälkeen lepäämään.

Ukin luona käyn viikottain, sillä ukki antaa yhä minulle viikkorahani. Silloinkin, kun mummi oli kotona vielä, oli kyläilyni ennemminkin ukin luona kyläily kuin mummin. Mummi istui ruokapöydän ääressä ilman peruukkiaan syömässä tomaattikeittoa tai muuta sosetta ja puhui vain vähän, sillä mummi oli jatkuvasti väsynyt. Ukki kyselee aina koulusta ja juttelee kaikenlaisista asioista kanssani. Mielikuvani mummista ovat hirveän vähäiset tomaattikeiton ja peruukin lisäksi. Ruusunmarjasosetta mummi opetti minut syömään, kun olin pieni, ja siitä pidän yhä.

Äidille mummin kuolema on kuitenkin hirveän kova paikka, tiedänhän minä sen. Mummi on ollut äidin paras ystävä koko äidin elämän ajan, ja nyt hän ei enää pysty puhumaankaan. Äiti sanoo, että hän on aina jakanut kaiken mummin kanssa, että äidin ja tyttären kuuluukin olla toistensa parhaat ystävät. Siksi hän haluaa, että minä nyt jaan kaiken hänen kanssaan. Äiti on yhä enemmän myös alkanut uskoutua minulle asioistaan nyt kun mummi on kuolemassa, ja vaatii minua uskoutumaan vastavuoroisesti hänelle. Minä en haluaisi puhua äidille ihan kaikkea, mutta yleensä lopulta kerron äidille kaikesta kaiken, sillä äiti ei anna periksi ennen kuin niin teen. Kaiken paitsi kiusaamisen koulussa. Siitä en ole äidille hiiskunutkaan, eikä äiti ole osannut kysyä.

Sairaalasta palattuamme lähdimme koko perhe Anttiloille uudenvuodenaaton viettoon. Äitikin unohti vähäksi aikaa mummin murehtimisen ja nauroi raikuvasti muiden aikusiten seurassa. Riikka, Katri, Eero ja minä leikimme Mustahaamu-leikkiä, jonka aloimme jo vuosia sitten ja jota jatkamme aina yhdessä ollessamme. Mustahaamun rikosliiga uhkaa maailman turvallisuutta ja me taistelemme niitä vastaan.

Illemmalla valoimme tinaa ja tutkailimme tinojemme varjoja. Minulle tuli ilmiselvä purjelaiva matkustajan kera. Isi selitti, että se tarkoittaa, että minua odottaa ensi vuonna matka. Äidille tuli ruumis. Isille tuli konekivääri. Eerolle tuli kissa. Jotenkin minusta tuntuu, että jokainen näki tinassaan sen mitä halusikin nähdä. Äiti ei osaa ajatellakaan muuta kuin mummin pian koittavaa kuolemaa. Isi puolestaan on menossa pian taas armeijan kertausharjoituksiin, joten kiväärit kai pyörivät mielessä. Eero puolestaan ei varmaan muuta osannut keksiä kuin kissan. Sitä en kyllä osaa selittää, miksi minä näin tinassani vain purjelaivan.

Tinan valamisen jälkeen katsoimme ilotulituksia Anttiloiden parvekkeelta. He asuvat kymmenennessä kerroksessa, joten sieltä näki ilotulituksia todella hienosti! Äiti ja Eero istuivat sisällä sohvalla, sillä äiti ei uskalla tulla parvekkeelle niin korkealla ja Eeroa väsytti. Vuosi vaihtui siinä parvekkeella värjötellessämme. Huusimme Riikan kanssa täyttä kurkkua ”Hyvää Uutta Vuotta!” vaikkei kai kukaan meitä kuullutkaan, vanhempiamme lukuun ottamatta.

Sisälle palatessamme Eero oli jo nukahtanut sohvalle, joten iskä kantoi hänet autoon ja autosta kotiin sänkyynsä nukkumaan. Äiti vaihtoi Eerolle pyjaman päälle ja peitteli nukkumaan. Minä hipsin tinalaivoineni huoneeseeni ja kömmin sänkyyn odottelemaan unen tuloa. Vaikka kello oli jo melkein yksi yöllä, minua ei vielä nukuttanut. Pohdiskelin uudenvuodenlupausta, jonka hiljaa itselleni tein. Päätin aloittaa pienen laihdutuskuurin. Ei karkkia, ei pullaa tai muitakaan leivonnaisia, ei spaghettia eikä lättyjä synttäreihini saakka. En halua enää olla luokkakavereiden mielestä läski!