Tänään oli koulukuvaus. Kuvastani ei millään voi tulla hyvä, sillä hiukseni ovat ylikasvaneet ja kiertyvät itsepintaisesti eri suuntiin. Äiti ei ole suostunut viemään minua uudelleen kampaajalle, joten päätin kasvattaa hiukseni jälleen pitkiksi. Pitkä tukka on siinä mielessä helpompi, että se ei kasva ulos muodostaaan, kuten lyhyt. Uutta väriä en saa missään tapauksessa, sen jo tiedän. Jossain vaiheessa blondi osuus on vain leikattava pois.

Tukka. Jos sen sanan sanoisi ääneen koulussa tai vaikka pihalla muille lapsille, saisi osakseen suurta pilkkaa ja hihitystä. ”Ai sulla on tukka?” En pienempänä ymmärtänyt, miksi minulle naurettiin, kun puhuin tukastani. Joku sitten ystävällisesti selitti minulle, että se tarkoittaa alapään karvoja. Olin ymmälläni, ja kysyin kotona äidiltä asiasta. Äti tuumasi minulle: ”Se on pelkkää lasten hölynpölyä. Turha siitä on välittää.” Lakkasin silti käyttämästä sanaa, niin typerää kuin se onkin. En vain halua enempää pilkkaa osakseni.

Koulua on ollut jo vähän yli kuukauden ja olen siellä ihan hirveän yksinäinen. Laura on kaukana Saksassa ja kirjoittelemme kirjeitä, mutta se ei paljon lohduta koulussa. Yritän hengailla luokan tyttöjen kanssa, mutta he eivät olemassaoloani juuri huomioikaan, ellen erityisesti ärsytä heitä. Niin kauan kuin olen hiljaa, minun sallitaan olla porukassa. Olen yrittänyt viettää aikaa Miran ja Anniinan kanssa, mutta he valittavat jatkuvasti ihan kaikesta, joten olen melkein mieluummin yksin.

Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja niin se tuntuu olevan koulussakin. Kukaan ei uskalla jutella kanssani, kun muita on läsnä, mutta jos satun jonnekin kaksistaan melkein kenen tahansa kanssa, meillä on ihan kivaa. Melkein kaikki juttelevat kanssani kahden kesken, mutta kukaan ei halua tulla nähdyksi kanssani. Se on kokonaan Sinin syytä. Kaikki haluavat olla Sinin suosiossa, ihan kuin hän olisi joku jumalatar. Kukaan ei halua riskeerata joutumista Sinin hampaisiin juttelemalla kanssani. En edes tiedä, miksi minä olen hänen hampaissaan.

Tänä syksynä muutama tyttö ja poika ovat keksineet alkaa härnätä minua sanomalla, että yksi heistä, Lassi, olisi muka minuun rakastunut. Olen niin kyllästynyt kuulemaan ”Linda, mennääks leffaan?” ”Linda, mikset sä mene Lassin kanssa leffaan?” ”Lassi on suhun tosi rakastunut, mikset sä mene sen kanssa leffaan?” Aina toi leffa. Vihaan jo koko sanaa! Kuten myös sanaa ”läski”, jota he minusta käyttävät tuon tuosta myöskin. ”Väisty, läski!” ”Hei, läski! Kukaan ei kysyny sulta!”

Minua ei mitkään Lassit ja leffat kiinnosta. Lassi on ilkeä ja inhottava poika, johon en voisi ihastua, vaikka olisi viimeinen poika maailmassa! Lassin kaverit Roni, Essi ja Mila ovat ihan yhtä inhottavia. Rakkaudestahan ei tuossa huutelussa ole tietoakaan, kunhan tykkäävät kiusata minua. Yritän yleensä vain jättää heidät huomiotta, kulkea leuka pystyssä, kuin en heitä kuulisikaan, mutta pakkohan heille on välillä sanoa jotain. ”Painukaa vittuun”, on aika usein kielen päällä, mutta sitten äiti ja äidin paheksunta nousee mieleeni ja nielaisen sanani. Mutisen sen sijaan jotain laimeeta, kuten ”Suksikaa suolle.” Ja sillekös taas nauretaan!

Useimmiten vietän välitunnit vain yksikseni jossakin nurkassa haaveillen Kimmosta. Tapasin Kimmon elokuussa Sallan mökillä. Kimmon kaverilla Terolla on mökki aivan Sallan mökin naapurissa ja törmäsimme ensimmäisen kerran kauppa-autolla ja toisen kerran mullikka-aitauksen luona. Aloimme vähän jutella ja vietimme välillä vähän aikaakin yhdessä, kaikki neljä, pelaillen sulkapalloa tai heittäen tikkaa. Kimmo ja Tero ovat kumpikin neljäntoista ja huippuhauskaa seuraa. Tero on ruskeatukkainen ja sinisilmäinen ja vähän vallaton. Kimmolla on vaaleat hiukset ja ruskeat silmät ja suloinen ujo hymy.

Minä rakastuin Kimmoon aivan päätä pahkaa!  Kimmokin tuntui olevan vähän kiinnostunut minusta ja antoi hän minulle osoitteensakin, mutta vaikka olen kirjoittanut hänelle muutaman kerran, ei hän ole kirjoittanut minulle takaisin. Se ei kuitenkaan estä minua haaveilemasta. Kuvittelen, että Kimmo on siellä koulun pihalla kanssani, eikä kukaan enää kiusaa minua.

***

No nyt on kaikki ihan sekaisin! Pari viikkoa sitten Jonna alkoi koulussa jutella kanssani välitunneilla ja tulla parikseni tunneilla parityöskentelyyn sun muuta. Ihmettelin hieman, miksi hän yhtäkkiä halusi olla kaverini ja miksei kukaan kiusannut häntä siitä, mutten sitä sen suuremmin miettinyt, sillä oli niin mukavaa, kun oli ystävä.

Meillä oli Jonnan kanssa hauskaa yhdessä, tai ainakin minulla oli hauskaa hänen kanssaan ja luulin hänelläkin olleen kivaa minun kanssani. Juttelimme kaikenlaisista asioista ja kerroin hänelle Kimmostakin. Jonnakin kertoi minulle ihastuksestaan, joka asuu hänen naapurissaan. Juttelimme musiikistakin ja Jonna lainasi minulle Europen kasetin, jonka äänitin itselleni.

Viime lauantaina olin Jonnalla kylässä. Leikimme keinupehvistä heidän pihallaan yhdessä Jonnan pikkuveljen kanssa, kuuntelimme Europea ja Bon Jovia ja Jonna äänitti Slippery When Wetin itselleen minun kasetiltani, jonka olin ottanut heille mukaan. Paistoimme munkkeja Jonnan äidin ohjeistuksella ja nauroimme itsemme kipeiksi. Meillä oli leppoisa mukava päivä ja luulin ihan tosissani, että Jonnasta oli tulossa uusi paras kaverini.

Luulin aina tähän aamuun saakka. Tänään tullessani kouluun Mila ja Essi hyökkäsivät kimppuuni huutaen: ”Sä olet tosi törkee Lassille! Lassi rakastaa sua ja sä vaan haaveilet jostain Kimmosta! Miten se muka on parempi kuin Lassi?” Menin aivan hämilleni, kunnes näin Jonnan seisovan vähän matkan päässä ilkeä virnistys kasvoillaan ja tajusin hänen kertoneen Kimmosta kaikille.

Menin Jonnan luokse kysymään, miksi hän on levittänyt kaikki luottamuksella kertomani asiat muille. Jonna katsoi minua pitkin nenänvartta ja sanoi: ”Luuliksä ihan oikeesti, että mä haluaisin olla sun kaveri? Luuseri! Ei kukaan halua olla sun kaveris! Sen takia se Kimmokaan ei kirjoita sulle. Sekään ei halua olla sun kanssa missään tekemisissä. Ällöttävä läski!” Mila ja Essi hirnuivat vieressä ja ilkkuivat: ”Sä oot niin hyväuskoinen! Jonna ryhtyi sun kaveriks saadakseen tietää sun salaisuudet ja nyt mekin tiedetään ne! Läski luuseri!” Eikö heillä muita haukkumasanoja ole sanavarastossaan?

Käännähdin poispäin, sillä minua alkoi itkettää, mutta se nyt siitä vielä olisi puuttunut! Hammasta purren sihisin Jonnalle ja muille: ”Ette te tiedä mistään yhtään mitään, ette musta, ettekä Kimmosta. Te ette tiedä mun elämästäni mitään, ilkeet korpit!” Loppupäivän pakoilin kaikkia katoamalla välitunneiksi koulun kirjastoon hyllyjen väliin lukemaan viimeisintä Tekniikan Maailmaa. Onneksi kirjastonhoitaja ei hätistänyt minua ulos, vaan antoi minun olla.

Tunneilla sain kuitenkin osakseni jatkuvia katseita ja supinaa aina kun opettaja käänsi selkänsä. Käsityötunnit olivat yhtä painajaista, sillä siellä saa hälistä aivan rauhassa, kunhan samalla kutoo. Opettaja ei siis mitenkään puuttunut siihen, että jatkuvasti minulle irvailtiin jostakin jollakin uudella tavalla. En edes jaksa muistaa kaikkea sitä ivaa, jota päälleni syydettiin. Kimmosta, Lassista, leffasta, läskistä…

En ymmärrä, miksi kaikki haukkuvat minua läskiksi, yhä vaan. Minua on aina kutsuttu läskiksi, vaikken ole sen kummempi kuin kukaan muukaan. En ole laiha ja luiseva, mutten ole lihavakaan. Olen ihan normaalikokoinen tyttö. Tavallaan olen siihen jo tottunut, mutta tänään se tuntui erityisen pahalta, kun siihen jatkuvasti liitettiin se, ettei Kimmo tai kukaan muukaan poika ikinä haluaisi olla kaltaiseni läskin kanssa. Haluaisin vain kuolla.