Isillä ja äidillä on ollut lomaa heinäkuun alusta saakka. Äiti ei ole viihtynyt täällä ihan koko aikaa, vaan on ollut välillä yksinään kaupungissa, mutta isi ja Eero ovat olleet täällä minun ja mumman kanssa jo monta viikkoa. Välillä toivoisin, että Eero menisi äidin kanssa kaupunkiin, jotta saisin puuhailla rauhassa omia juttujani ja viettää aikaa Anun kanssa ilman, että Eero vikisee haluavansa mukaan. Eero ei kuitenkaan halua kaupunkiin. Ymmärränhän minä senkin – mitä sitä kaupungissa, kun landella saa olla uikkareissa vaikka koko päivän, viipottaa paljain jaloin, ja uida minkä sielu sietää.

Isi on laskenut verkot järveen joka yö. Iltaisin minä tai Eero menemme isille soutajaksi, aamuisin verkonnostoon lähtee isin avuksi joko Eero tai mumma, sillä minä en jaksa nousta niin aikaisin. Eerokin on taitava soutaja, vaikka on niin nuori. Eero osaa myös perata kaloja oikein taitavasti, mikä on hyvä, sillä muikkuja nousee niin paljon, että jokainen käsipari on tarpeen avuksi niiden perkaamisessa. Joka-aamuinen rutiini onkin, että aamupalan jälkeen isi, Eero ja minä menemme pihalle perkaamaan päivän muikkusaaliin. Mumma ei pysty perkaamaan enää kaloja nivelrikon takia, eikä äitikään niitä perkaa, vaikka olisikin täällä. Äiti kyllä kokkaa muikkuja, muttei perkaa niitä.

Muikkujen perkaaminen on likaista ja limaista puuhaa, melko tylsääkin, mutta isi keksi järjestää siitä kilpailun. Emme kilpaile suinkaan siitä, kuka perkaa eniten muikkuja, sillä silloin voi perkaaminen käydä huolimattomaksi, vaan kisaamme siitä, kuka saa eniten kalojen keuhkopusseja ehjänä ulos! Ei sitäkään kisaa tosin monta aamua voitu pitää, sillä yhtenä aamuna Eero alkoi marista, kun ei koskaan voittanut. Vaikka Eero on ihan taitava perkaaja muuten, on hän vielä vähäsen kömpelö ja keuhkopussi useimmiten menee rikki. Minä silti yhä yritän aina ottaa pussin ehjänä ulos ja huomasin, että niin tekee isikin. Siitä on tullut ainakin minulle ihan oma kisa – saanko pussin ehjänä pois vai en!

Koska muikkuja tulee verkoilla niin paljon, emme ole tässä kesällä sitten paljon muuta syöneetkään. Pakastimet ovat pullollaan muikkua ja muikunmätiä, vaikka niitä on myös syöty joka päivä. Muikunmätiä paahtoleivällä, muikunmätiä perunoiden kanssa, muikkua paistettuna, muikkua keitettynä, muikkua uunissa kermakastikkeessa, muikkusoppaa, grillattuja muikkuja… muikkumurekettakin äiti teki kerran. Minulta alkaa jo tulla muikut korvistakin ulos.

Tänään äiti paistoi korppujauholla leivitettyjä muikkuja voissa mumman keitellessä eilen torilta ostettuja uusia perunoita ja tehdessä salaattia oman pihan yrteistä ja mumman ystävien puutarhalta eilen hakemistamme salaatista, tomaateista ja kurkusta. Olin mumman mukana puutarhalla ja sain sieltä jälleen matkaevääksi jäävuorisalaatinpään. Rouskuttelin sen menemään automatkalla takaisin mökille. Se vähän auttoi harmitukseeni, kun mumman ystävien pojanpoika Sampo ei ollut paikalla.  

Sampo on ikäiseni poika, jonka olen tuntenut ihan pienestä saakka. Näen häntä vain silloin, kun menemme mumman kanssa tuonne puutarhalle, missä Sampo yleensä viettää koko kesän isovanhempiensa kanssa. Olisi Sampo siellä tänäänkin muuten ollut, mutta oli kuulemma uimassa kavereidensa kanssa. Sampolla on isovanhempiensa talossa oma huone, sellainen hurjan magee ullakkohuone, johon kiivetään tikkaita pitkin. Siellä on kaikenlaisia kirjoja ja lautapelejä ja Sampon vanhoja leluja. Pelailemme yleensä siellä lautapelejä, jos emme ole ulkona kiipeilemässä kirsikkapuissa.

Viime kesänä Sampo oli useimmiten poissa, kun kävimme puutarhalla, joten en nähnyt häntä kuin ehkä pari kertaa. Tänäkin kesänä olemme nähneet vain kerran. Minä vähän ihastuin Sampoon, kun noin pitkästä aikaa nähtiin! Hän on tosi söpö ja kasvanut pikkupojasta fiksuksi pojaksi, aivan kuten en minäkään enää ole mikään pikkutyttö. Pelailimme silloin lautapelejä aivan kuten ennenkin, mutta minua ujostutti ihan pikkuisen ja huomasin, että niin ujostutti Sampoakin.

Haluaisin nähdä Sampon edes kerran vielä ennen kuin lähden taas kaupunkiin talveksi, jotta voisin kysyä Sampon kotiosoitetta ja josko hän alkaisi kirjoitella kanssani. Mumma tietäisi sen minulle kertoa kyllä, mutten minä kehtaa kysyä! Kerran pienempänä olen jopa ollut heillä Porissa kylässä mumman kanssa, sillä mumma ja Sampon isä ovat hyviä ystäviä. Äiti kyllä sanoo, että enemmän kuin ystäviä, mutten minä mummasta sellaista usko!

Äidin vielä paistaessa muikkuja kävelin keittiöön ja tahtomattani yökkäsin muikun hajun tavoittaessa nenäni. Muikkukiintiöni on täynnä. ”Äiti, pliis! Voitaisko syödä välillä jotain muuta? Mä en enää pysty syömään muikkuja!” marisin ihan tosissani. ”Meillä on muikkuja, joten niitä syödään”, äiti vastasi hellan äärestä. ”Mä en pysty! Saisinko edes minä sit jotain muuta? Mä en pysty nielemään enää yhtään muikkua! Saanko edes nakkeja?” anelin. Äiti taisi ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä, kun nakkeja pyysin, sillä en edes tykkää nakeista. ”No ota nakkeja”, äiti armahti minua.

Äiti oli viime viikon kaupungissa, mutta tuli eilen tänne loppulomakseen. Isin ja äidin loma loppuu viikon päästä ja silloin minä ja Miskakin palaamme kaupunkiin, sillä koulukin alkaa pian ja sitä ennen pitäisi ostaa uusia kouluvaatteita ja koulutarvikkeita. Viides luokka odottaa ja ilman Lauraa. Mitäköhän siitäkin tulee? Pelottaa vähäsen jo valmiiksi! Toivottavasti saan Sampon osoitteen, niin voitaisiin kirjoitella hänen kanssaan. Luulen hänen tykkäävän minusta, kuten minäkin hänestä. Kirjoittelu hänen kanssaan voisi vähän helpottaa kouluahdistustani.

Miskasta on tullut ihan maalaiskissa, kun se on täällä saanut kulkea vapaana. Se on metsästänyt hiiriä ja pikkulintuja, mistä mumma ei kamalasti pidä, enkä oikein minäkään. Kissa on kuitenkin kissa. Minä olen uskollisesti haudannut jokaisen pienen eläimen, jonka Miska on tappanut. Meillä on tuolla rinteessä varsinainen pieneläinten hautausmaa mumman edellisen koiran haudan vieressä. Mitenkähän Miska sopeutuu taas elämään kaupungissa?

Minäkin olen taas ihan mökkiläistynyt. Olen kulkenut pari kuukautta paljain jaloin tai puukkareissa ja uinut joka päivä. Anu naapurista on monena päivänä ollut täällä kanssani uimassa ja muuta, tai minä olen viettänyt aikaa siellä melskaten vedessä tai ihan muuten vaan. Ihanaa loma-aikaa! Pari viikkoa sitten Salla oli täällä meidän kanssamme melkein viikon, ja vielä ennen koulun alkua menen Sallan kanssa heidän mökilleen muutamaksi päiväksi.

Eerolla ei ole ollut täällä seuraa, joten hän on jatkuvasti minun kimpussani vaatimassa huomiota. Lukisi akkareita, kuten minä tein hänen ikäisenään! Äiti aina edellyttää, että olen Eeron kanssa – jos menen naapuriin, joudun ottamaan Eeron mukaani - mutta isi ja mumma ymmärtävät, etten minä halua viettää aikaani pikkuveljen kanssa, vaan olla ikäisteni kavereiden kanssa, joten he eivät minua pakota ottamaan Eeroa mukaani. Äidin mielestä Eeron viihdyttäminen on minun tehtäväni. ”Eero on niin surkea, jos jää rannalle. Otat hänet mukaan tai et mene itsekään!” sanoi äiti tänäkin aamuna. Jäin tänään omalle mökille ja kiipesin puuhun mököttämään. Eero tuli tietenkin perässä.

Siksi minusta on mukavampaa olla täällä ilman äitiä. Mieluiten olisin myös ilman Eeroa ja kaikista mieluiten vain kaksistaan mumman kanssa. Silloin meillä on leppoisinta. Kun en lue tai ole Anun kanssa auttelen mummaa puutarhan hoidossa ja muissa mökin puuhissa. Iltaisin katsomme telkkarista Dallasia ja Derrickiä ja juomme teetä appelsiinimarmeladipaahtoleipien kera. Äiti kieltää minulta niin Dallasin kuin marmeladileivätkin.

Huomenna Outi tulee tänne pariksi päiväksi. Isi lupasi viedä meidät ratsastamaan tuonne läheiselle tallille, kun pyysin isiltä päästä Outin kanssa vähän ratsastamaan ja hevosia hoitamaan. Äiti suuttui isille siitä, sillä äidin mielestä ratsastus on turhaa rahanhukkaa, mutta isi ei antanut periksi, vaan piti lupauksensa ja varasi meille tunnin heti huomisillaksi. Outi on ratsastanut jo pitkään ja minäkin olen päässyt hänen mukaansa tallille muutaman kerran. Outilla on oma hoitohevonen, jolla olen kerran saanut ratsastaa Outin opastamana.