Tänään on Isänpäivä, mutta sen sijaan, että olisimme Eeron kanssa vieneet isille kahvin ja leivän sänkyyn, heräsimmekin mummalla ja söimme aamupalaa mumman ja vaarin kanssa. Olimme mumman luona yötä, sillä isi ja äiti olivat iltamyöhään jonkun tuttavansa syntymäpäiväjuhlissa, eivätkä ne kuulemma olleet lapsille sopivat juhlat. ”Ne on sellaiset ryyppyjuhlat”, sanoi äiti minulle nenäänsä nyrpistäen. Sen tiedän, että isi ja äiti eivät sielläkään juoneet. He eivät juo alkoholia ollenkaan, tai ainakaan juuri ollenkaan. Luulen, että se johtuu siitä, että vaari juo alkoholia vähän liikaakin.

Äiti kerran sanoi minulle, että olemme Eeron kanssa onnekkaita, kun vanhempamme eivät makaa lauantaiaamuisin sängyssä krapulaisina. Olin ollut käymässä silloisen pihakaverini Minjan kotona, missä hänen vanhempansa olivat nukkumassa vielä kymmeneltä aamulla, ja kerroin siitä äidille. Minja ei tuntunut olevan vanhempiensa pitkistä aamu-unista moksiskaan, mutta minä tunsin itseni heti hieman häntä paremmaksi. Vanhempani ovat parempia kuin hänen vanhempansa.

Leivoimme eilen mumman kanssa pullapoikia ja valmistimme joulumarmeladia. Vihreää, punaista ja keltaista marmeladia. Jokaista väriä oli levy, jonka leikkasimme pieniksi kuutioiksi, sokeroimme kuutiot ja pakkasimme pieniin rasioihin eri värejä sekaisin. Mumma antaa niitä ystävilleen joululahjaksi. Kysyin mummalta, voisimmeko tehdä nekkujakin, mutta unohdin erään tärkeän seikan: nyt ei ole tarpeeksi kylmä eikä maassa ole lunta, joten niiden jäähdyttäminen on vähän vaikeaa.

Mumman kanssa on aina kivaa. Silloin kun emme puuhaile keittiössä, hiihdämme tai ulkoilemme Stellan kanssa tai rakennamme lumiukkoja tai käymme mumman ystävien puutarhalla, missä pääsen kiipeilemään kirsikkapuihin. Talvisin mumma tekee maailman parasta lihakeittoa, jota on ihanaa syödä ulkoilun jälkeen. Joskus lihakeiton kanssa saa viipaleen mumman itse leipomaa hiivaleipää. Jälkiruuaksi tai joskus alkuruuaksi saan mukillisen höyryävän kuumaa kaakaota. Sellaista, jonka mumma on keittänyt liedellä paksuun maitoon. Kesällä mumman kesäkeitto on ihan parasta ruokaa, heti ”voitaperunan” jälkeen. Voitaperunaa, eli uusia perunoita ja voita, ja ehkä vähän silliäkin.

Tänään emme paljon ehtineet mumman kanssa tehdäkään, sillä äiti tuli hakemaan meidät jo yhdentoista jälkeen. Vähän aikaa leikimme Eeron kanssa autoilla aamupalan jälkeen. Minä en aina jaksaisi leikkiä niitä typeriä pienten lasten leikkejä, mutta äiti sanoo, että se on minun tehtäväni isosiskona. Joten minähän sitten leikin. Ainakin mumma sai rauhassa tehdä keittiössä valmisteluita illan Isänpäivän kahveja varten, kun pidin Eerolle seuraa. Sovimme leikkiin säännöt, mutta Eero rikkoi ne kaikki, jolloin minua alkoi suututtaa ja sanoin Eerolle, että saa leikkiä ihan keskenään. En jaksanut enää sitä jatkuvaa ”ei sen noin kuulu mennä” ja ”taas teit väärin” -vänkyttämistä, kun Eero muutti leikin sääntöjä jatkuvasti oman mielensä mukaan.

Kotona annoin itse tekemäni kortin isille. Olin leikannut kortin kanteen sydämen muotoisen aukon, josta näkyi kortin sisälle liimaamani valokuva Eerosta ja minusta. Kortin takakannessa luki ”Hyvää Isänpäivää maailman parhaalle isille! t. Linda ja Eero”. Eero oli kinunnut saada laittaa nimensä minun korttiini, sillä hänellä ei ollut omaa. ”Ja mä olen siinä kuvassakin!” Eero järkeili. Hän oli tehnyt kortin päiväkodissa kyllä, mutta se oli kotimatkalla pudonnut vesilammikkoon, sillä Eero ei ollut suostunut laittamaan sitä reppuunsa. Ajattelin ensin, että oma vikansa, mitäs ei ollut laittanut korttia reppuuni, mutta annoin lopulta periksi, kuten hyvän isosiskon kuuluu, ja niin kortistani tuli meidän yhteinen korttimme isille.

Meillä oli Isänpäivän kunniaksi Hieno Ateria: fondueta ja ranskalaisia perunoita. Rakastan fondueta! Sekoitin lautasellani lihalle ja ranskalaisille kastikkeen, jossa on sinappia, ketsuppia, majoneesia ja kapriksia. Ai että se on hyvää! Lihapaloja oli niin paljon, että kaikille riitti enemmän kuin jaksoimme syödäkään. Miska kiehnäsi jaloissamme toivoen saavansa lihanpalan, mutta luovutti lopulta ja hyppäsi sohvan selkänojalle, mistä se katsoi meitä jokaista vuoron perään vähintäänkin murhaavasti. Aterian jälkeen äiti laittoi muutaman lihapalasen Miskan kuppiin ja tyytyväisenä se söi makupalansa.

Siivottuamme ruokapöydän vaihdoimme vaatteet ja lähdimme mummilaan onnittelemaan ukkia. Juuri kun olin soittanut mummilan ovikelloa, äiti huomasi unohtaneensa ukin isänpäivälahjan kotiin. Äiti livahti takaisin rappukäytävään ukin avatessa meille oven. ”Missäs Auli on?” ukki kysyi katsoen ohitsemme. ”Äiti tulee perässä”, vastasin vähän välttelevästi ja harhautin ukkia hihkaisemalla perään: ”Hyvää Isänpäivää!” Ojensin hänelle korttini ja halasin ukkia siinä ovella. Eero luikahti sisälle ukin ohitse, mutta isi vähän jo hermostui siinä rappukäytävässä. ”No, mennääs nyt sisälle saakka tästä”, isi murahti ja siirryimme eteiseen.

Asumme onneksi ihan lähellä mummilaa, viereisessä korttelissa, joten ei äidillä kestänyt kymmentäkään minuuttia piipahtaa kotona hakemassa ukin lahjakirja. Eeliksen perhe tuli äidin kanssa samaan aikaan ja pääsimme kahvipöytään kakkujen ja keksien äärelle. Siinä oli tiikerikakkua ja rakastamaani kinuskikermakakkua, ässäkeksejä ja dominoita. ”Kuka ottaa Ville Vallattoman?” kysyi ukki, kun aikuiset olivat saaneet kahvin kupposiinsa ja mummi oli kaatanut meille lapsille mehua. ”Minä! Minä!” huusivat pienet lapset yhteen ääneen. ”Tulepas, Linda, hakemaan teille jäätelöt”, ukki kehotti ja astelin hänen perässään pakastimelle.

Otin Ville Vallaton -pakkauksesta neljä jätskipuikkoa ja jaoin puikot pienemmille ennen kuin avasin omani. Avasin paperin hitaasti, toivoen mielessäni päärynää. Aikuiset tykkäävät jostain syystä vaniljajäätelöstä, mutta minusta se on hirveän tylsän makuista. Kun mökkimatkoilla pysähdymme ostamaan jätskit, kuten usein teemme, otan aina suklaan tai tuttifrutin, tai sekoituspehmiksen. Kun mummilassa syön Ville-puikon, toivon aina päärynää. Huokaisin vähän pettyneenä, kun vedin puikkoni käärepaperista ja sieltä paljastui vanilja. Eero sai päärynän ja sekös minua harmitti!

Emme viipyneet mummilassa kuin vähän yli tunnin, sillä mummi sairastaa syöpää ja väsyy kovin nopeasti. Jo ennen kuin ehdimme ovesta ulos, oli mummi nukahtanut sängylleen päiväunille. Mummi sairastui imusolmukesyöpään minun ollessani vuoden vanha, mutta monta vuotta hän oli melko hyvässä kunnossa, vaikka välillä onkin joutunut olemaan sairaalassa sädehoidoissa ja leikkauksissa. Nykyään mummi ei enää pysty syömään mitään kiinteää, vaan elää vauvanruuilla ja sosekeitoilla. Ei hän nytkään syönyt kahvipöydästä mitään, vaan hörppi omaa hedelmäjuomaansa.

Mummilan jälkeen meillä oli vielä vuorossa kahvit mumman ja vaarin luona. Pertin perhe oli jo siellä kun tulimme, ja mumma kattoi juuri viimeisiä kahvikuppeja pöytään, joka jo notkui erilaisista herkuista. Oli mumman leipomaa isänpäiväkakkua, eilen leipomiamme pullapoikia, taatelipikkuleipiä, kaurapikkuleipiä ja eilen tekemiämme marmeladipaloja pienessä kulhossa. ”Mitä limsaa te haluatte?” mumma kysyi minulta ja Eerolta ennen kuin olimme saaneet kenkiäkään pois jalasta. ”Mä haluan colaa!” Eero huusi. ”Appelsiinia”, valitsin minä, sillä Soda Streamin cola ei ole yhtä hyvä kuin aito Coca Cola. Leena keittiössä täytti kaksi limsapulloa vedellä, kaasutti ne ja kaatoi limsauutetta pulloihin.

Muutama vuosi sitten mumma osti mökille Soda Stream -laitteen, sillä hän ei enää jaksanut kantaa jatkuvasti limsaa mäkeä alas ja tyhjiä pulloja mäkeä ylös. Kesäisin laite on mökillä, mutta talveksi mumma tuo sen aina kaupunkiin, missä hänellä on muutama täyttöpullo meidän vierailujamme varten. Mökillä pulloja on enemmänkin. Mummalla on colaa, kiwijuomaa, appelsiinia ja mansikkaa limsauutteina. Se kiwijuoma on hirveän esanssista, eikä siitä taida oikein kukaan tykätä. Minä juon mieluiten appelsiinia, mutta joskus otan colaakin. Joskus, kun itse saan limsani tehdä, sekoitan colaa ja appelsiinia keskenään. Se on aika hyvää.

Limsapullo kädessäni menin vaarin luo kirjastonurkkaukseen. Ojensin vaarille korttini ja toivotin hyvää Isänpäivää uudestaan.

”Koivun oksalla kihertää
Lintu pieni visertää
Onnea vaarille toivottaa
Onnenlaulua loilottaa”

Mumma kirjoittaa kortteihin aina runot, joten halusin kirjoittaa vaarille runon, vaikken isille ja ukille sellaista jaksanutkaan rustailla. Vaari piti kovasti runosta ja korttiin piirtämästäni kuvasta, jossa lintu istuu koivun oksalla ja laulaa. Poskilleni hiipi puna, kun muistin erään kortin, jonka piirsin vaarille kauan sitten. Siinä oli talvinen maisema, jossa oli keltaisia koiranpissaläikkiä siellä täällä. Äiti sanoi, ettei koiranpissan piirtäminen korttiin ole oikein sopivaa, mutta minä intin, että onhan sitä lumessa oikeastikin. Nyt minua vähän hävettää, vaikkei vaari varmaan sitä korttia enää muistakaan. Käännyin katsomaan ulos ikkunasta, kunnes mumma kutsui kahvipöytään.

Olimme mummalla ja vaarilla iltaan saakka. Soittelin enimmäkseen heidän hivenen epävireistä pianoaan. Mumma sanoo, ettei sitä enää parempaan vireeseen saakaan, sillä se on jo hyvin vanha. Sillä kuitenkin vaari joka joulu soittaa Andantinon ja säestää joululauluja. Vaari osaa soittaa pianoa melkein yhtä hyvin kuin joku konserttipianisti. Vaarin sisko sellainen onkin. Minä olen käynyt pianotunneilla pari vuotta, enkä ole kovinkaan taitava, mutta tykkään soitella. Tykkään myös sävellellä omia pieniä laulujani pianolla, kuten vaari ja mummakin. He ovat yhdessä säveltäneet kehtolaulut minulle ja Eerolle.

Kotona kun olin laittautumassa nukkumaan, äiti sanoi, että huomenna minun pitää siivota Eeron huone. Yritin protestoida, sillä enhän minä sitä ole sotkenut, mutta äiti sanoi, että se on minun tehtäväni. Sen jälkeen hän kyseli jälleen Vesasta. Olen katunut niin monta kertaa, että ikinä äidille Vesasta kerroinkaan! Olisi minun jo pitänyt kerrasta oppia. Silloin kun kerroin äidille Mikosta, alkoi äiti kiusoitella minua joka päivä ja kysellä mitä Mikkorepolaiselle kuuluu. On kuitenkin vaikeaa olla kertomatta äidille asioita, sillä hän kyselee ja utelee, kunnes kerron. Äidin mielestä meidän kuuluu kertoa toisillemme kaikki, kuten hän kertoo omalle äidilleen.