Aamu valkeni minulle tänään jo kahdeksan aikaan kevätauringon säteiden kurkistellessa sisään verhojen raosta. Kouluaamuina on aina herättävä viimeistään seitsemältä – tosin yleensä herätyskelloni soi jo puoli seitsemän, minkä jälkeen ensin luen puoli tuntia kirjaani ja nousen seitsemältä – joten viikonloppuisinkaan en oikeastaan koskaan nuku kovin myöhään. Kesälomalla valvon mökillä mumman kanssa usein aika myöhään, ja nukunkin sitten jonnekin kymmeneen saakka.

Aloin tänäänkin herättyäni lukea. Minulla on tällä hetkellä kesken yksi Kolme etsivää –kirja, joka on tosi jännittävä. Siksi minua vähän harmitti, kun Eero, joka oli nukkunut isin ja äidin välissä, tuli jo ennen yhdeksää huoneeseeni vaatimaan, että leikkisin hänen kanssaan. En halunnut leikkiä, sillä kirjani oli juuri jännittävässä kohdassa, mutta lopulta suostuin piirtämään hänen kanssaan. Minun olisi tehnyt mieli piirtää hääkuva minusta ja Mikosta, mutten kuitenkaan viitsinyt. En ole kertonut kenellekään ihastuksestani, enkä halua äidin alkavan kysellä.

Yhtäkkiä äiti tuli Eeron huoneen ovelle ja huudahti: ”Linda! Sinun piti myydä tänään 24 partioarpaa ja toimittaa arparahat Sonjalle jo kymmenen minuuttia sitten!” Olin unohtanut koko arvat ja Munkinseutupäivän ja kaiken. Vedin vikkelästi ulkovaatetta päälleni ja kuulin, kuinka Eero kysyi äidiltä, mikä se sellainen Munkinseutupäivä on ja voisiko hänkin mennä sinne. Ennen kuin äiti ehti vastata, isi sanoi: ”Mennään vaan, Eero. Menehän laittamaan ulkovaatteet päällesi sinäkin.” Juoksin Koneenpuistoon minkä jaloistani pääsin, isin ja Eeron tullessa perässä rauhallisempaa tahtia, ja etsin Sonjan – partionjohtajan - puistosta. Selitettyäni unohdukseni sain tunnin lisäaikaa myyntiin.

Kuljeksin puistossa arpoja kaupitellen ja sain kuin sainkin kaikki arpani myydyksi. Jotenkin olin kuitenkin onnistunut hukkaamaan 2,50mk matkan varrella. Noloissani selitin Sonjalle, että arparahoistani puuttui vähäsen. ”Isi on täällä jossain, saan varmasti häneltä puuttuvat kolikot,” takeltelin Sonjalle hirveän häpeissäni. Sonja vastasi minulle hymyillen: ”Älä sure noita pari markkaa, eivät ne maata kaada. Menehän nauttimaan Munkinseutupäivästä!”

Niinhän minä siis menin. Huokaisin helpotuksesta ja lähdin etsimään isiä ja Eeroa. Ehdin ajella Pals-moottorikelkalla, katsella purjekoneita ja käydä sisällä paloautossa ennen kuin viimein löysin heidät savutuulettimen luota. Kuljeskelin hetken isin ja Eeron kanssa, mutta kyllästyin lopulta Eeron vain halutessa kiipeilemään puiston kiipeilytelineisiin ja lähdin yksinäni kotiin. Olisin mielelläni viettänyt aikaa jonkun kaverin kanssa, mutta Salla ei ollut puistossa, eivätkä partiokaverini halunneet olla kanssani.

En minä kuitenkaan pitkään ehtinyt kotona olla, kun jo isi ja Eerokin tulivat ja Eeron riisuessa ulkovaatteitaan, käski isi minun pukea ne päälleni uudelleen. Eero jäi äidin kanssa kotiin, kun me lähdimme isin kanssa kaksistaan sotamuseoon katsomaan näyttelyä, jota isi on ollut mukana pystyttämässä. Kaikenlaisia sodan aikaisia sotilasasuja sekä papereita, jollaisia olen nähnyt isin työpöydällä ennenkin vaikka kuinka paljon. Niissä kaikissa on punainen leima: SALAINEN. Kai ne eivät sitten enää ole salaisia, jos niitä kerran voi laittaa esille museon näyttelyyn. En jaksanut ihmetellä niiden sisältöä sen kummemmin.

Kotimatkalla kävimme eräässä vanhassa museotalossa nimeltä Ruiskumestarintalo. Siellä oli kaikki huoneet jätetty alkuperäiseen kuntoon huonekaluineen päivineen. Huoneisiin ei päässyt sisään, mutta niitä sai katsoa oviaukoista. Se oli minusta vähän tylsä paikka vanhoine huonekaluineen ja tauluineen. Jälleen yksi museo, jossa isin kanssa kävin. En tiedä, kuinka monta museoa olen isin kanssa kiertänyt. Ne vähän tulevat jo korvista ulos. Menen silti ihan mielelläni mukaan, sillä minusta on kiva viettää aikaa isin kanssa. Isi osaa myös kertoa museoista ja niiden näyttelyistä kaikenlaista, mitä siellä ei edes lue. Isi on historian tutkija ja tietää hirveästi kaikenlaista varsinkin Suomen historiasta.

Kotona meitä odotti hernesoppa, jota äiti oli illalliseksi laittanut. Minä en pidä hernekeitosta, joten ilmoitin lautastani tuijottaen, etten aio sitä syödä. ”Olethan sinä, Linda, nähnyt uutisista, miten paljon Afrikassa on nälkäisiä lapsia, ja täällä sinä kiukuttelet hernekeitosta. Siellä kuka tahansa lapsi olisi onnellinen annoksestasi!” äiti yritti, jotta tarttuisin lusikkaani. Työnsin lautaseni äitiä kohti: ”Pakkaa sitten tämä minun hernarini purkkiin ja postita se heille, sillä minä en tätä syö!” vastasin. Isikin yritti saada minua syömään, ja lopulta lusikoin muutaman lusikallisen suuhuni, kunnes lopulta äiti ja isi antoivat periksi ja antoivat luvan nousta pöydästä. Palasin kirjani pariin ja sain sen viimein loppuun.

***

Heräsin Pitkäperjantain aamuun äidin kolistellessa keittiössä seinän toisella puolen. Noustuani sängystä näin, että aamupalapöytä oli jo katettu valmiiksi halliin ja äiti kantoi aamupalaa pöytään. Jokaiselle oli asetettu leipälautanen, murokulho ja munakuppi, jossa oli valmiina jo eilen keitetty ja maalattu kananmuna. Lautasten vieressä oli jokaisella Kinder-yllätysmuna ja pöydän keskellä kipossa karkkimunia. Sunnuntaina ensimmäisenä Pääsiäispäivänä on aamupalalla keitetyn munan tilalla Mignon-muna, ja aamiaisen jälkeen saa syödä Palmusunnuntaina saadut virpomispalkkamunat.

Palmusunnuntaisin äiti pukee meidät aina mumman karjalaisen perinteen mukaisesti pääsiäisnoidiksi ja isi vie meidät sukulaisten ja ystävien luokse virpomaan. ”Virvon varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks, siul vitsa, miul muna.” Niin mumma on lorun meille opettanut. Useimmilta virvottavilta saamme palkan heti – isi ottaa sen omaan jemmaansa Pääsiäispäivää odottamaan – mutta mumman ja vaarin palkan saamme vasta heidän luonaan pääsiäisaterian jälkeen, kun etsimme aarretta mumman tekemien vihjelappusten avulla. Minä olen siinä hommassa oikein haka: löydän aina aarteeni ensimmäisenä kaikista, sillä tunnen mumman ja vaarin kodin kuin omani.

Siinä aamupalapöytää katsellessani Eerokin tassutteli hallin ruokailutilaan silmiään hieroen. Äiti komensi meidät herättämään isin, jotta pääsimme aamupalalle. Juoksin vanhempien makuuhuoneeseen ravistelemaan isiä hereille, Eeron kiivetessä vain tuolilleen istumaan. Niin siinä aina käy. Äiti komentaa molempia tekemään jotain, mutta minä olen ainoa, joka tottelee, eikä äiti edes sano siitä mitään Eerolle. 

Menin Sallalle aamupalan jälkeen pariksi tunniksi ennen kuin mummi ja ukki tulivat meille pääsiäisaterialle. Äiti oli valmistanut perinteisen lammaspaistin ja valkosipuliperunoita uunissa. Mummi pureksi ruokansa erittäin hienoksi ennen nielaisemista ja muistutti minuakin: ”Jotta ruoka sulaisi paremmin, pitää ruoka pureskella viisikymmentä kertaa ennen kuin nielaiset sen. Silloin ei myöskään ruokatorvi kramppaa niin helposti.” Yritin laskea ruuan pureskelua, mutta menin laskuissa sekaisin jo ennen kolmeakymmentä. Yritin kuitenkin syödä sen jälkeen hitaammin.

Söimme jälkiruuaksi mämmiä. Äiti rakastaa mämmiä ja kyllähän minäkin sitä vähäsen tykkään syödä, mutta aivan hyvin eläisin ilmankin. Pasha, kulitsa ja äidin tekemä suklaakakku, joita oli tarjolla vähän myöhemmin kahvin kanssa, ovat minusta paljon parempia. Mummi ja ukki kyselivät minulta koulusta ja kertoilinkin heille kaikenlaista, mutten sitä, että minua kiusataan siellä. Sitä en ole kertonut kenellekään. Ukki kysyi, joko minulla on poikaystävä mielessäni. En kertonut ukille Mikostakaan, sillä Mikkokin on minun salaisuuteni. Olisin minä ehkä ukille voinut kertoakin, sekä kiusaamisesta että Mikosta, mutten halua äidin tietävän.

Mummin ja ukin lähdettyä kotiin, meille tulivat illaksi kummisetäni Tapsa ja kummitätini Elina miehensä Paulin ja poikansa Samin kanssa. Juttelin vähän aikaa heidän kanssaan olohuoneessa, mutta sitten äiti passitti meidät lapset pois olohuoneesta. Se harmitti minua melkoisesti, sillä olisin halunnut jutella enemmän Tapsan ja Elinan kanssa, etenkin Tapsan. Elina on äidin paras kaveri ja käymme heillä usein tai he meillä, mutta Tapsaa näen aika harvoin, vaikka hän taas on isin paras kaveri. Tapsalla on hurjan jännittävä elämä, sillä hän matkustelee paljon ja on viettänyt aikaa Afrikassakin. Tapsalla ei ole perhettä, joten hän voi helposti lähteä vaikka toiselle puolelle maapalloa, kun saa mahdollisuuden.

Eero ja Sami menivät Eeron huoneeseen leikkimään keskenään, mutta minä painuin oman huoneeni yksinäisyyteen. Minua ei huvittanut pikkulasten leikit, ja aikuisten seuraan minua ei huolittu. Tunsin itseni jälleen hirveän yksinäiseksi omassa kodissani, oman perheeni keskellä. Yritin vähän aikaa haaveilla Mikosta, mutta sekin tuntui vain tylsältä. Aloin siis lukea, kuten aina. Luin kirjan ”Tiina saa suukon” alusta loppuun asti siinä illan aikana. Uppouduttuani kirjaan en enää huomannutkaan yksinäisyyttäni.

Kirjat ovat mitä parhain pako todellisuudesta. Kirjoissa aina tapahtuu kaikenlaista, siinä missä oma elämäni tuntuu usein niin tylsältä. Kun uppoudun jonnekin Tiinan elämään tai Seikkailujen tai Kolmen etsivän seikkailuihin, voin tehdä huimia matkoja mielessäni ja unohdan yksinäisyyteni ja tylsistymiseni.